Tekst
Video
Spil og leg
Konkurrence
Lydindspilning
Opgave
Lærervejledning

Glemt password?

Læringsmål

{{learningObjectiv.description}}

Opgaven er nu afleveret

{{assignment.Index}} {{assignment.Type}}

Kommentar

Opgaver

{{assignment.Comment}}

Baby Jane

Baby-Jane-kansi.jpg

(Lainaus)

PIKI OLI EHDOTTOMASTI kaupungin coolein lepakko, kun tulin Helsinkiin nuorena tyttönä ja naisten suhteen täysin kokemattomana. Piki oli minua kymmenen vuotta vanhempi ja oli jo ehtinyt nähdä kaiken Helsingin homomaailmasta. Nykyisten ja jo kaatuneiden homobaarien tiskit hän oli kolunnut ja pessyt milloin kaatuneilla tuopeilla, milloin omalla oksennuksellaan, milloin nokkavan pikku rekan nenäverellä. Hän oli osallistunut vapautuspäiville ja marssinut kul­kueissa ja notkunut Gambrinissa ja hänen kuvansa virnisteli Seta-lehdessä. Ja hän tunsi kaikki ja kaikki tunsivat hänet. Hän oli maannut viidenkymmenenviiden naisen kanssa ennen minua ja varastanut autoja ja diilannut spiidiä. Hänellä oli tatuointeja ja lävistyksiä ja hän kuunteli Mustaa Paraatia ja Lords of the New Churchia. Hänen maihareissaan oli punaiset nauhat ja hän poltti Cameleita. Miesten pukupaidan kanssa hänellä oli punaiset henkselit, polvihousut ja solmio. Ja hänen millisänkensä näytti siltä, että se kutittaisi juuri sopivasti reisien välissä. Hän oli se, jota minä olin etsinyt. Juuri se ja juuri sellainen. Pikisilmä. Hän nosti minut selkäänsä kuin kärpäsen ja halasi niin, että upposin hänen sisäänsä. Hän halusi unissaan hengittää minun niskaani, se oli tärkeää, nostin hiukseni aina alta pois, että hän pääsi kiinni niskani tuoksuun. Kätensä hän laittoi vatsalleni niin, että yksi sormi oli navassani. Vasta sitten hän nukahti. Jaksamatta riisua maastohousujaan ja paitaansa. Kunhan hän vain sai nenänsä niskaani. Ja sai pitää sitä siinä koko yön. Hievahtamatta hän piteli minua sylissään aamuun asti, tiiviisti käsiensä tekemässä pesässä. Minulle ei koskaan päässyt tulemaan kylmä, vaikka Piki nukkui vuodenajasta riippumatta ikkuna auki. Niin lujasti Piki piteli minua. Niin lujasti ja lämpimästi, että pysyin sulana, vaikka talvella tuiskusi lunta sisälle.

 

Pikillä oli ollut tyttöystävä kuusitoistavuotiaasta asti. Siellä pohjoisessa pikku kylässä Pikillä oli ollut kolme vuotta vanhempi tyttöystävä ja he olivat harrastaneet seksiä Pikin pienessä punkrockhuoneessa julisteiden ja levyjen ja hiuslakkapullojen keskellä. Ja metsässä ja puistossa ja vessoissa ja koulussa ja ruokalassa ja jokaisessa niemen notkossa ja kadun kulmassa. Tyttöystävä oli vienyt Pikin aamuisin autolla kouluun ja tullut iltapäivällä vastaan ja Piki oli hypännyt tyttöystävänsä rokkimustaan, paukkuvaan autoon ja he olivat ajaneet sekstaamaan. Minusta se kaikki oli coolia. Piki sekoitti paukut coolisti ja vihelteli coolisti. Hän osasi viedä naisensa ulos coolisti ja auttaa takin päälle coolisti. Hän tilasi taksit ja etsi vapaat tuolit ja takasi naisensa viihtyvyyden. Homobaareihin hän vei minut jonojen ohitse ja esitteli kaikille. Naisten bileissä tans-simme hitaita ja hän hengitti jälleen ilmaa niskastani. Se oli täydellistä.

 

Pikin puhelin so. alinomaa. Ravintolassa Pikin pöytä täyttyi tutuista heti.
– Mitä vanha lepakko.
– Mitäs tässä, mikä meininki.
Luulin että tyttö on joku ikiaikainen tuttu, mutta mitä vielä, Pikillä oli aina uusia tuttuja. Piki saattoi ottaa vaikka jonkun pohjoisesta ja kaapista tulleen tytön mukaansa ja viedä hänet naisten bileisiin tai tutustuttaa Imatralta tulleen ja ketään tuntemattoman tyttöparin ystäviinsä. Pohjoisesta tullut tyttö otti Pikiltä mallia pukeutumisessaan, osti samasta kaupasta reisitaskuhousut ja samanlaiset maiharit, leikkasi hiuksensa lyhyiksi samaan malliin, ja alkoi puhuakin samalla tavalla kuin Piki ja kertoa Pikiltä kuultuja vitsejä eteenpäin ja käyttää ihmisistä lempinimiä, jotka Piki oli keksinyt. Hän alkoi myös suunnitella lävistyksen ottoa, ensin nenään, vaikka onhan tuo Pikin kielilävistys aika cool, mutta jos kuitenkin ensin nenään. Katsotaan sitten myöhemmin. Piki sanoi, ettei se satu, kieleen siis, mutta kieli on kuitenkinkielitärkeä kapine naisista pitävälle naiselle. Ja pikimäinen virnistys päälle. Seuraavalla kerralla kun näin tytön, hänellä oli tietenkin tappi kielessään ja hän esitteli sitä ylpeänä Pikille. Ja Piki nauroi sillä tavalla tietävästi kuin hän usein nauroi. Hänen naurussaan oli aina jokin sävy, joka sanoi, että minä tiedän, miten sinua pitää naida. Ja kun hän levensi sitä äänessään, kuulija ei epäillyt hetkeäkään, etteikö se tietävyys olisi totta.

 

Kun kuulee laulajan puhuvan, hänen puheääneensä yleensä pettyy, koska se onkin tavallinen ja arkinen. Mutta Pikin äänen ihanuus ei muuttunut sen mukaan, mitä hän sillä teki. Halutessaan hän sai äänellään koukkuun kenet hyvänsä, naisen tai miehen, koiran tai kissan. Hän tyynnytti äänellään myrskyt ja itkevät lapset, unettomat lepäsivät hänen äänessään ja ahdistuneet tunsivat rintansa aukeavan kevyiksi. Vihollisen hänen äänensä kuori suojattomaksi, mutta oli sadatteluissakin suloinen ja sokeuttava, pisteliäimmilläänkin vangitseva.

 

Hänen äänensä venyi ja kiemurteli ja vääntyi, kääntyi kenen hyvänsä ääneksi ja palautui siinä samassa omaksi kermaiseksi itsekseen. Kaikki sanat, joita jumalaisista äänistä on käytetty, olivat hänen äänensä kohdalla vääriä, sillä se ei muistuttanut kenenkään ääntä, ei tietyn henkilön tai laulajan, ei tuttuja radiotai televisioääniä. Se ei ollut ”samettinen” tai ”tumma” tai ”käheä”, vaikka se tuntuikin suloiselta kuin rintojen iho, sametin kutitus kaulalla tai lämmin käsi paidan alla. Kuin se ääni joisi tummaa kaakaota ja söisi anteleita. Ja oli se käheäkin, mutta se oli käheä sillä tavalla kuin kesäöinen metsä on käheä ja kuulas yhtaikaa, kun puut ovat hämärässä ja taivas heleydessä. Sen kuunteleminen tuntui siltä kuin laskisi päänsä tyynylle, joka on täytetty ruusun ja liljojen terälehdillä. Hänen äänensä kuulosti samalta kuin kardemumma tuoksui. Ja kaneli. Mustarastas, jonka kurkku oli tehty kanelista ja kardemummasta. Piki oli aina ollut ilveilijä ja vitsimaakari ja hänen äänensä oli itkevän ilveilijän ääni, joka sokeutti ja pet-kutti ja peitti Pikistä kaiken sen, minkä hän halusikin olevan näkymätöntä itsessään. Äänensä takana hän oli turvassa. Se oli hänen suojavärinsä, joka muuttui jatkuvasti tilanteen mukaan eikä kukaan voinut koskaan epäilläkään, että Pikin kaltaisella ihmeellisellä ja loistokkaalla persoonalla voisi koskaan olla hätä.

 

Piki oli niin sukkela, niin nopea. Ennen kuin ehti huomata, hän oli ehtinyt piirtää juuri tapaamastaan ihmisestä verbaalisen pilapiirroksen, loistokkaan karikatyyrin vain muutamalla sanalla, joka nauratti koko seuruetta ja sai pilkan kohteen itsensä punastumaan ja vetäytymään. Ja Piki oli siinä niin helvetin nopea, ettei kukaan ehtinyt edes puolustautua.

 

Tietenkin minä sain myös osani. Koska minulla oli naiseksi isot jalat, Piki kutsui minua lättisjalaksi. Ja kenkiäni suksiksi, sukkiani suksipusseiksi. Sain joka päivä uusia nimityksiä.
Koska minulla oli iso suu, olin lörppähuuli.
– Varo, ettei se jää oven väliin!
Koska minulla oli iso nenä, minulla oli aina halloween.
Ja kun minä sanoin, että älä, Piki vastasi:
– Tykkäät kuitenkin!
Piki sokaisi pistoillaan minut niin, että otti aikansa ennen kuin osasin erotta hänen äänestään sen, milloin hän oli tosissaan. Milloin häntä pelotti oikeasti. Milloin sen läpi kuulsi paaninen kauhu.



ENSIMMÄISET YHTEISET kuukautemme olivat kuumia ja kesäisiä, eikä kumpikaan meistä pitänyt liiasta lämmöstä, joten pysyttelimme viileissä sisätiloissa ja kävimme öisin baareissa. Helle ei sopinut meille, sillä lääkityksemme aiheutti kummallekin voimakasta hikoilua, ja valuimme vettä niin paljon, että ulosmeno olisi herättänyt kohtuuttomasti huomiota. Emme pystyneet juurikaan huolehtimaan asioistamme – hikoilumme olisi vain tulkittu vieroitusoireiksi tai ainakin krapulaksi. Hikoilu nimittäin kuuluu asioihin, joista täysin tuntemattomat ihmiset katsovat asial­liseksi huomautella aivan missä tahansa. Ikään kuin minä en tietäisi hikoilevani. Ikään kuin hän ei tietäisi. Se kesä oli minulle mahdoton, oli mahdotonta pitää mitään yhteyttä ulkomaailmaan, joten en sitten mitään sellaista yrittänytkään, lukuun ottamatta öisiä ravintolaretkiä. Sen kesän me vietimme samanlaista elämää, menimme samaa rytmiä, olimme sulavasti yhtä ja kiisimme taksilla Kaisaniemen terassille, joka oli auki yölläkin ja siksi meille hikoileville täydellinen, kurva-simme läpi Kallion kapeiden kujien ja kuhertelimme takapenkillä ja Piki kuiskutteli korvaani, mitä hän tekisi minulle, kun palaisimme kotiin.

 

Ensimmäiset treffimme päätyivät naisten bileisiin Kaisaniemeen, jossa en ollut käynyt aikaisemmin. Jännitin jo pelkkää Pikin tapaamista niin, että olin jo kohisevassa humalassa, kun lopulta saavuin hänen luokseen. Ja siihen päälle vielä ensimmäiset bileet Kaisassa! Nauroin, kun hän heti kotiovellaan suuteli minut täyteen, ja nauruni kiersi ympäri keväthumisevaa juopumustani ja sekoittui muihin ääniin, Pikin simakieleen, kissan tassujen rapinaan ja taksin oven ääneen, kun hän avasi sen minulle myöhemmin, kun lähdimmme Kaisaniemeen. Ja muistan, miten hänen äänensä sai minut tärisemään, vaikka hän kysyi vain taksikuskilta, että voiko tässä taksissa juoda kaljaa, jos ei läikytä, aivan kuten hän oli aina tehnyt. Lapin kultaa, aina Lapin kultaa. Sitä Pikin jääkaappi oli aina puolillaan. Kun ensimmäisen kerran avasin hänen jää-kaappinsa sinä yönä, kun olimme tavanneet, sen alaosa oli vuorattu Lapin kullalla ja ylähyllyllä oli voirasian päällä voiveitsi ja juustoa, ei muuta. Ovessa oli Pepsiä ja monta litraa maitoa. Kun seuraavan kerran tulin hänen luokseen niille pelottaville ensimmäisille treffeille, jääkaappi oli täytetty kaikenlaisilla aamiaistarvikkeilla. Minua varten kaikki: mehua, jogurttia, juustoja, paahtoleipää, tomaattia, meetvurstia, hedelmiä. Niistä Piki valmisti minulle aamiaisen, nuoli sormistani paahtoleipämurut ja sanoi, että ihollani tuoksui vielä Kaisan puisto ja kesänurmikko, jolle olimme neljän jälkeen istuneet, kun emme jaksaneet seistä taksijonossa ja ruohikolla olimme suudelleet ja ruumiini alkoi odottaa sitä, että Piki työntäisi sormensa sisälleni ja ne yltäisivät sydämeni pohjaan asti ja vetäisivät sydämeni Pikin kämmenelle. Ja kun Pikin sormet olisivat sisälläni ja hän vielä painaisi kämmenselkäänsä reidellään ja se miltei sattuisi, miltei koskisi, se miltei menisi liian syvälle minuun, miltei veisi maailmasta kaikki muut värit paitsi punaisen. Kuin sisälläni sataisi punaista sadetta ja hämmästykseni olisi yhä uudestaan suunnaton, kun lakanat eivät olisikaan värjäytyneet punaisiksi, vaan olisivat värittömästi märkiä kuin vetisiksi itketyt nenäliinat, vaikka Piki oli työntä-nyt sormensa sydämeni sisälle asti. Ihoni tulisi täyteen verenpurkaumia ja ne näkyisivät hämärässäkin punaisina, kuin sydämeni paistaisi ihon lävitse, ikään kuin se pyrkisi kohti Pikin sormia senkin jälkeen, kun hän oli ottanut ne pois sisältäni. Ikään kuin se leviäisi koko ruumiiseen yrittäessään löytää tietä takaisin hänen sormiaan kohden.

 

Kukaan ei ollut koskaan tarttunut käteeni, kun sain, solminut sormiaan sormiini ja pitänyt kiinni. Sormukseni painautuivat ihooni jäljiksi. Ja Piki sanoi tunteneensa ne päänsä sisällä vielä seuraavana päivänä. Että hän heräsi siihen, että käteni ja sormukseni puristivat hänen kättään, vaikka emme olleet sinä yönä samassa sängyssä.

 

Kukaan ei ollut koskaan tarttunut niskaani, kun sain, ja painanut päätäni rintaansa vasten. Piki tarttui, lujasti ja määrätietoisesti. Hänen sormensa kaulallani, sormensa niskassani, aivan ylhäällä, korvien tasolla. Kukaan ei ollut koskaan pitänyt minua niin sylissään, niin täysin ihossaan kiinni, niin täysin piilossa muulta maailmalta, niin turvassa. Niin luotaanpäästämättö-mästi turvassa. Hänen vasen kätensä lujasti niskassani, minun pääni hänen rinnallaan, hänen oikea kätensä sisälläni. Piki oli ensimmäinen, jota minä en raapinut sängyssä. Piki oli ensimmäinen, jonka ihoa ja verta ei löytynyt kynsieni alta aamulla. Piki oli ainoa, joka sai mennä aamulla suihkuun irvistelemättä raadeltua selkää ja niskaa. Voisi pikemminkin kuvitella, että se olisi mennyt toisinpäin. Että Piki olisi ollut ensimmäinen, joka olisi saanut minut raapimaan rakastajaani, sillä kenenkään kanssa en ollut aikaisemmin saanut samalla tavalla, toistuvasti ja tauotta, jatkuvina punaisina nauhoina. Piki ei pitänyt raapimiskosketuksesta, se oli totta, mutta eivät toisen pitämykset olleet vaikuttaneet minun raapimisinnokkuuteeni aikaisemminkaan. Sanoin, etten voinut sille mitään. Enkä voinutkaan. Olisi voinut luulla, että olin sitten tietoisemmin Pikin kanssa. Koska tiesin, että Piki ei pitänyt, ja olin raapimatta. Mutta sekään ei käy selitykseksi, koska olisin ehkä voinut toimia niin ensin, mutta saatuani kymmenennen kerran tuskin olisin pystynyt enää sanomaan, että toimin tietoisesti.

Login for at se mere

Forfatter: Sofi Oksanen

Udgiver: WSOY

Udgivet: 2005

Udgiver: Bazar Förlag (SE)

Oversat af: Janina Orlov (SE)

Udgiver: Rosinante & co. (DK)

Oversat af: Birgita Bonde Hansen (DK)

Pædagogisk konsulent: Michael Friis Møller

Opgaver

  • 1Ind i teksten
    • Lav en kort karakteristik af Sofi Oksanens forfatterskab og dets betydning i finsk litteratur
    • Undersøg begrebet ’minoritet’:
      find eksempler på minoriteter og diskutér, hvad der gør dem til minoriteter, og hvordan samfundet behandler dem. Er der eksempler på diskrimination?
  • 2Ned i teksten
    • Undersøg minoritetstematikken i uddraget
    • Beskriv forholdet mellem jegfortælleren og Piki
    • Hvilke konflikter er knyttet til minoritetstematikken?

    Fortællerforholdet:

    • Lav en karakteristik af jegfortællerens beskrivelse af Piki (sprog, detaljer, livshistorie)
    • Hvilke følelser og stemninger præger jegfortællerens fremstilling af Piki? (find sproglige eksempler, der understøtter dit svar)
    • Vurdér fortællerens troværdighed (hvilke omstændigheder svækker fortælleren som sandhedsvidne?)
    • Undersøg forholdet mellem fortælletiden og fortalt tid. Hvor lang tid spænder den fortalte tid over? – dvs. den tid, der fortælles om.
    • Hvordan er fortælletiden (nutiden) placeret i forhold til den fortalte tid?
    • Hvilke fremstillingsformer gør fortælleren brug af? - og hvilken virkning har det for oplevelsen?
  • 3Ud af teksten

    Minoritetsspørgsmål har i stigende grad fundet vej ind i den nordiske realisme, hvor de både er blevet behandlet tematisk som paradigmatiske eksempler, men de har i stigende grad også vist sig i nye fortællestemmer, der præsenterer læserne for en bredere mangfoldighed af synsvinkler. 

    Sammenlign tekstuddraget med andre minoritetssynsvinkler i nyere litteratur og overvej, hvilke betydninger det har for forståelsen af det samfundsmæssige problemfelt?

  • 4Kreative skriveøvelser
    • Skriv videre på historien:
      hvordan tror du romanens handling udvikler sig?
    • Lav et kort portræt af jegfortælleren set fra Pikis synsvinkel. Find selv på udseende og andre relevante detaljer, der kan have betydning.
    • Skriv din egen minoritetshistorie (paropgave)
    • Vælg en minoritet, som I vil tage udgangspunkt i
    • Skriv en scene eller en situation med replikker og handling, der indeholder en konflikt
    • Brug evt. teksten som manus til en kortfilm